C-tyttöjen SM-turnaus Orivedellä 4.2.07

8.2.2007





Lähdimme klo 7.30 ajamaan kohti Orivettä. Veneskosken kaupan luona kohtasimme jo yhden takaiskun kun kyytiin nousi vain Bettiina, Jenni oli jäänyt kotiin oksennustaudin kaatamana... Kahvilla pysähdyimme Virtain Nesteellä. Tankkauksien jälkeen matka jatkui ja olimme hyvissä ajoin Oriveden hienossa liikuntahallissa. Kurikka ja Raisio jo pelasivat ylimääräistä otteluaan, jonka Raisio voitti 2-0.

Meidän turnaus alkoi tuomarivuorolla. Sitten koitti seuraava takaisku. Heini-Marian flunssainen olo paheni ja näin hänen tehtaväkseen jäi kannustaminen ja eväiden syöminen. Näin minulle jäi vaan 5 hyökkääjää, joista Piia oli myös toipilas ja 3 passaria. Ensimmäinen pelimme oli Kerimäkeä vastaan, josta ainakin minä odotin voittoa. Tytöt aloittivat hyvin, vähillä omilla virheillä ja vaikeilla aloitussyötöillä otimme eka erän 25-20. Toinen erä alkoikin sitten tosi huonosti, 5 perättäistä aloitussyöttöä verkkoon ja omat hyökkäykset joko yli tai seinille, hyvän nousun ansiosta saimme kurottua eroa kiinni, ja erävoittokin oli lähellä, mutta Kerimäki vei erän 26-24. Kolmas erä oli aika tasaista vääntöä mutta lopussa Kerimäki sai paremman otteen ja vei harmittavasti erän 15-10.

Seuraavassa pelissä Oriveden joukkuetta vastaan olimme ekan erän täysin hukassa, tytöt halusivat koittaa 2 passarin pelaamista koska tiesimme että Orivesi osaa käyttää tyhjät paikat kentässä hyödykseen, tämä ei kannattanut sillä hävisimme 25-8. Toiseen erään menimme normaalilla järjestyksellä, johdimmekin erää alussa, mutta liikkuva Orivesi meni ohi. Tämä erä oli Jymyn tyttöjen parasta peliä koko turnauksessa, vaikka olimme häviöllä jo 16-24, ei ruvennut pallo polttamaan, Emmi syötteli vaikeita syöttöjä aivan Oriveden viitosnurkkaa kohti, mistä  palloa ei saatu kunnolla passarille. Jymyn komeat tuuletukset aina kun pisteero pieneni niin Oriveden porukka hiljeni ja hermoili. Erä loppui 22-25 ja Emmi sai lumipesun jota hän ei olisi ansainnut, sillä hienoa nähdä että tytön pää kesti syöttää eräpallotilanteessa 6 pistettä ilman syöttövirhettä!! 

Tilanne lohkossa on nyt meidän omissa käsissä. Jos haluamme päästä 3:n parhaan joukkoon, on meidän voitettava Kerimäellä kaikki 3 peliä ja lukemin 2-0 sekä mahdollisimman suurella piste-erolla. Saa nähdä kuinka käy....

T: Minna

Tässä vaiheessa haluan jo kiittä Tuomelan Karia tosi hyvästä valmmennusavusta!!  Olisi hienoa, jos saisimme hänet mukaan Kerimäelle.