Jymyn B-tytöille ensimmäiset SM-pisteet 10.2.08

13.2.2008

Tärkeät ensimmäiset pisteet B-tytöille Forssassa.

Pelit pelattiin Forssassa sunnuntaina 10.2 Urheilutalo Feeniksissä.

Tavoitteena oli avata pistetili, koska ensimmäinen turnaus Helsingissä ei tuonut pisteitä, silloin vastassa oli Puma 1, KaLe 1 ja Lentis-Virrat. Tähän turnaukseen saimme avuksi  Henrika Hautalan ja Marika Niemen C-tytöistä, koska kahden oman pelaajan pelikunto oli kysymysmerkki.

Forssassa ensimmäisenä vastaamme tuli Vantaan Lentopallo joka ei paljon vastusta antanut. Alkukankeuden jälkeen lähti tyttöjen peli kulkemaan eikä Valepa saanut peliä aikaiseksi. Eka erä selvästi Jymylle 25-10.

Toiseen erään lähdettiin samalla kokoonpanolla, haettiin pelituntumaa seuraavaa tärkeää peliä varten, sillä vastaan tulisi Loimaan Jankko, vanha tuttu Powerista 2006, jolloin koimme kirvelevän tappion C-tyttöjen Superin loppuottelussa. Toinenkin erä yhtä selvin numeroin 25-9.

Toinen peli Jankkoa vastaan alkoi aika tasaisesti, Jankko jopa hallitsi peliä hetken aikaa, mutta loppua kohti tytöt parantelivat peliä koko ajan eka erä meille 25-19. Tässä pelissä pallot pelattiin pääasiassa 4:s paikoille joista Piia Kangas ja Jenni Tuovila aika hyvillä prosenteilla ne päättivät. Keskellä Bettiina Saari otti monta torjuntapistettä.Heini-Maria Hemmingin syötöt olivat hänen parastaan koko kaudella. Kaikki tytöt tekivät huomattavasti vähemmän syöttövirheitä kuin aikaisemmin.Toinenkin erä meille 25-18.

Kolmannessa pelissä vastaan tuli Koijärven Kunto, huomattavasti taitavampi joukkue, muuta hyvin tytöt pelasivat eikä KoiKu voittoa helpolla saanut. Päivän paras peli vaikka häviö tuli, sanoi Kari.Eränumerot KoiKulle 25-22, 25-20.

Nyt on 4 pinnaa kasassa. Kolmannen turnauksen (8.3 Vantaalla) tavoitteena on ottaa voitto Lentis-Virroilta ja laittaa hyvin kampoihin Pumalle ja KaLelle.

Neljännessä turnauksessa (29.3 Virroilla) voitot pitää ottaa Valepasta ja Jankosta.

Pääsy 5 parhaan joukkoon niin välieräpaikka on selvä, sieltä sitten 12 lopputurnaukseen.

Pelaajat: Mira Mäki-Jaskari, Laura Haapala, Piia Kangas, Bettiina Saari, Heini-Maria Hemminki, Jaana Kangas, Jenni Tuovila, Heidi Hautamäki

Jenni Kangas joutui jäämään kotiin angiinan takia.

Valmentajana Minna jonka takapiruna ja ohjeistajana toimi Kari Tuomela, kuskina kukas muu kuin Hannu Kangas, mukana katsomaassa myös Sari.