Täysi tupa todisti Jymyn voittoa!

23.11.2008

Henri Haaraniemi ja Keijo Lamminen näyttivät Jymyn olevan joukkue isolla j:llä.
Henri Haaraniemi ja Keijo Lamminen näyttivät Jymyn olevan joukkue isolla j:llä.
Djordje Nikolic jäätyi Jymyn pelaajien edessä penkille.
Djordje Nikolic jäätyi Jymyn pelaajien edessä penkille.

Nurmon yläaste pullisteli kun Jymyn miehet syttyivät yleisön edessä kesyttämään tiikerilauman tylysti erin 3-0!

Nurmon Jymyn miesten loistavat otteet saivat jatkoa miesten 1-sarjassa, kun Kokkolan Tiikerit jäi täysin vastaantulijaksi kotiottelussa. Kärkikamppailu päättyi lopulta jymyläisten tylyyn 3-0 voittoon.

Sillasta noustiin

Jymyn lähtökohdat otteluun eivät todellakaan olleet parhaimmat. Hakkuri Jani Pykäri on lievästi loukkaantunut ja Antti Järvenpää on pitkään poissa loukkaantumisen vuoksi. Lisäksi Tuomas Ylevä ja Jouni Hoiska olivat poissa vahvuudesta. Se ei miehiä haitannut vaan joukkue todisti yleisölle ja ennen kaikkea itsellensä olevansa joukkue isolla j:llä.

Parasta kotijoukkueelta esittivät kapteeni Timo Alanen ja Tuomas Ruuska joka on ollut viime otteluissa omaa luokkaansa.

- Loistava voitto! Olimme aikamoisessa sillassa ennen ottelun alkua eikä näyttänyt hyvältä. Todistimme olevamme joukkue, päävalmentaja Pasi-Pekka Huhtanen kommentoi.

Yleisömäärä lisääntyy!

Ilahduttavaa oli myös että yleisö oli löytänyt paikalle. Yläaste oli täynnä kun Jymy näytti parastaan. Ensi kotiottelu on kahden viikon kuluttua sunnuntaina kun Kyyjärven Kyky saapuu 1-sarjan parhaimpina mainostettujen ulkomaalaisten kanssa kotisaliin. Tuolloin tarvitaan jälleen yleisöä tueksi! Laittaako valkopaidat jälleen ulkomaalaiset hyytymään penkille?!

Kiitos myös rumpupojille kotiottelussa. Tätä lisää ja tahti kuntoon! Kättä yhteen katsomossa!