Nurmosta lähti kaksi C-poikajoukkuetta Tampereelle.
Tavoitteena oli saada molempien ikäryhmien (96-97) peli käyntiin tulevaa sarjaa varten. 97-syntyneet pelasivat omalla ryhmällään. Peli kehittyi paljon viikonlopun aikana, voittoja ei vielä tässä turnauksessa tullut. Osa pojista pelasi ensimmäiset pelinsä isolla kentällä. Osa pojista harjoittelee ja pelaa jo vuotta vanhempien joukkueessa, jossa jo viime vuonna pelasivat C-poikien sarjaa.
Vanhempien ikäryhmään oli lähdössä neljä pelaajaa, lisäapua joukkueelle saatiin Lännen alueelta. Ylihärmästä Santeri ja Iikka, Äänekoskelta Jonne ja Jyväskylästä Juuso. Peli luisti todella mallikkaasti koko turnauksen ajan. Loppuottelussa Loimaan Jankko ei mahtanut mitään Nurmon vahvasti pelanneille pojille. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin kohti sarjakautta ja tulevaa alueSM-turnausta Salossa.
NJ1 Matti Toivola Markus Perämäki Aleksi Lehto Daniel Louvo Santeri Peltokangas YJ Iikka Peltokangas YJ Jonne Pekkala ÄU Juuso Kinnunen JyLe
valmentajat Katariina ja Ari
NJ II Karri Raveala Heikki Autio Kasimir Luostarinen Daniel Aholuoto Miika Vainionpää Topias Teppo Peltoketo Matias Pöytälaakso Panu Rasku Tuomas Hakamäki Kim
valmentajat Tero ja Pasi
|