-96 tytöt B-tyttöjen AM-sarjassa viidenneksi

13.12.2010

B-tyttöjen aluemestaruuksista iskettiin uutuuttaan kiiltelevässä Hollihaan koulun salissa Kokkolassa. Yhdeksän joukkueen turnauksessa Jymyn -96 tytöt sijoittuivat lopulta viidensiksi.

Matka Kokkolaan alkoi klo 7.30. Hollihaan koulun sali löytyi kuin löytyikin muutaman "tee u-käännös heti kuin mahdollista" komennon jälkeen.

Päivä aloitettiin kovasti latautunutta Kokkolan joukkuetta vastaan. Retsin paistatellessa Thaimaan auringossa Julia siirtyi keskeltä laitaan hyökkäämään. "Jullen" peli olikin uomissaan ja hyökkäykset lähtivät korkealta ja kovaa. Peli hieman yllättäen meille 2-0 (25-22, 25-22). Tilastoissa mm. 9 ässää, 19 suoraa hyökkäyspinnaa ja peräti 14 torjuttua hyökkäystä, joista 5 suoraa torjuntapinnaa.

Seuraavaksi vastaan asettui kantakaupunkimme SeLe. Naapurien fyysisyys oli meille vielä liikaa ja tappiomme kirjattiin lukemin 0-2 (13-25, 19-25). Ässäsyötöissä voitimme ottelun 7-5 ;)

Jatkosarjassa vastustajaksemme tuli Kurikan -94-tytöt. Ensimmäinen erä oli vielä tiukkaa vääntöä, mutta toisessa hanat aukesi ja paikka sijoille 1-6 varmistui lukemin 2-0 (25-23, 25-8). Tällä kertaa ässät meille 7-1 ja suoria hyökkäyspinnoja 26 kpl. Anskun 10 ja Jullen 6 pinnaa olivat tilaston kärjessä.

Päivän neljännessä pelissä vastaan asettui Alajärven taitava ja taisteleva joukkue. Valtakunnan paras puolustuspeli oli jopa hieman helisemässä, kun likkamme pistivät parastaan. Peräti 21 suoraa hyökkäyspinnaa nosti joukkueemme taistelemaan jopa voitosta. Ensimmäisen erän niukan tappion jälkeen toinen erä vähän selvemmin AA:lle ja koko ottelu lukemin 0-2 (23-25, 18-25). Ässät tässä ottelussa Alajärvelle 5-3.

Viidennessä pelissä kohtasimme JyLen likat, joille hävisimme alkusarjassa syksyllä lukemin 1-2 ja 0-2. Tällä kertaa revanssi oli paikallaan ja tasainen ottelu päättyi voitoksemme lukemin 2-1 (25-21, 16-25, 15-11). 25 suorasta hyökkäypisteestä Natalia iski keskeltä 8 kpl. Ässäsyötöt menivät tasan 11 ja perisynnissämme eli omissa virheissä hävisimme 33-27.

Päivä päätettiin samalla ottelulla kuin aloitettiinkin. Vastassa siis Kokkola ja panoksena sijat 4-5. Uupuneet tytöt väänsivät koko rahan edestä ja lopulta Kokkola vei voiton erin 2-1 (25-16, 18-25, 13-15). Viimeisen erän loppukirimme ei aivan riittänyt Ellan syöttäessä kavennuksen tilanteesta 9-14 tilanteeseen 13-14. Ässät Kokkolalle 9-8 ja omissa virheissä hävisimme selvästi 30-23. Meille siis lopulta sija 5, joka on vallan mainio C-tyttöryhmällemme.

Turnaus meni hienosti, pysyi hyvin aikataulussa ja pelit olivat tasaisia. Voiton vei lopulta AA-95, jonka valmentajalle Markulle ja koko joukkueelle onnittelut !
Hopealle sijoittui Laihia -94 ja pronssia sai SeLe.

-mh-