C-tytöt -97/1 viidenneksi Balticissa

11.1.2012

Nyt on taas jokavuotinen Baltic Cup Vantaalla koettu ja nähty. Tyttömme pelasivat hienosti läpi turnauksen. Seitsemän ottelua ja kuusi niistä päättyi voittoon. Saimme maistella myös kansainvälistä ottelufiilistä kohdatessamme ruotsalaisia ja venäläisiä vastustajia. Lounainen Suomi loisti lopputuloksissa. LP Viesti Salosta tuli vastustajaksi lauantain viimeisessä ja tärkeimmässä ottelussa. Ensimmäinen erä ja varsinkin sen alkupuoli oli tytöiltämme todella upeaa peliä. Ja kyllä siinä Saloa vietiinkin. Ottelu venyi kolmeen erään ja sen viimeisen erän Salo vei 7-5. LP Viesti voitti myös sarjan. Tätä ottelua pidettiin yleisön ja valmentajien  joukossa myös moraalisena loppuotteluna.

Baltic Cup on hieno ja erinomaisesti järjestetty turnaus. Se on myös ajankohdaltaan, ennen SM-sarjan alkua, hyvässä kohdassa. Turnaus on hyvä paikka viimeistellä rivejä ja tehdä hyviä ja lopullisia päätöksiä pelaamisen suhteen. Niin teimme mekin ja nyt on hyvä lähteä taistelemaan SM-sarjaan, joka muuten alkaa vajaan viikon kuluttua. Menemme Lempäälään näyttämään kyntemme!

Staditerveisin Ysiseiskat