C-poikien AM-hopeaa NJ-99 pojille!

9.3.2014

La 8.3. pelattiin lännen alueen aluemestaruusturnaus Kauhavalla. Mukana oli yhdeksän alueen C-poikajoukuetta.

Turnaus alkoi kolmella alkusarjalla. Jymyn lohkossa olivat mukana Laihian Luja ja Kokkolan Tiikerit. Jymyn pojat selvittivät alkulohkonsa molemmat vastustajat mallikkaasti lukemin 2-0 ja näin ratkesi lohkovoitto Jymylle ja paikka ylimpään jatkosarjaan taistelemaan sijoista 1-3.

Jatkosarjassa ensmmäisenä vastaan tuli isäntäjoukkue Kauhavan Wisa. Wisa oli tyly isäntä, kuten osasimme odottaakin. Tappio selvästi 2-0.

Heti KaWi-pelin jälkeen alkoi päivän tärkein ottelu, jossa ratkaistaisiin alueen hopeajoukkue. Vastaan asettui Alahärmän Kisa. Ensimmäinen erä meni Jymyltä pienessä alavireessä. Tappio 22-25.

Toinen erä käynnistyi paremmin. Syötöt alkoivat toimimaan ja sitä kautta oma peli sai parempaa ryhtiä. Peli eteni tasaisesti kohti erän loppua. Pienen uinahduksen jälkeen AK pääsi 21-23 johtoon. Tässä kohtaa oli aikalisän paikka. Tiukka puhuttelu ja homma alkoi toimia. Kahden ottelupallon selvittämisen kautta erävoittoon lukemin 27-25.

Kolmas erä olikin sitten puhdasta Jymyn näytöstä. Kaikki onnistuivat. Syöttöpeli kulki ja torjuntapeli oli ehdottomasti kauden parasta. Erä päättyi komeasti AK:n maajoukkue-edustajan hyökkäyksen näyttävään torjuntaan. Erävoitto 15-5 ja otteluvoitto 2-1. Joukkueen riemulla ei ollut rajoja!

AK:n hävittyä myös KaWi:lle, Jymyn pojat pokkasivat päivän päätteeksi hopeiset mitallit kaulaansa. Hienoa! Onneksi olkoon pojat!!

Tulokset:
1. Kauhavan Wisa
2. Nurmon Jymy
3. Alahärmän Kisa
4. Alajärven Ankkurit
5. Laihian Luja
6. Lapuan Virkiä
7. Kokkolan Tiikerit
8. Kauhavan Wisa 2
9. Jalasjärven Jalas

AA