Otteluennakko: Vampula hakee revanssia Jymystä sunnuntaina

5.2.2015

Julia Niemi oli joukkueiden edellisen kohtaamisen paras pelaaja Jymyltä.
Julia Niemi oli joukkueiden edellisen kohtaamisen paras pelaaja Jymyltä.

Tuplaviikonlopun päätöspäivänä Nurmohalliin Jymyttärien vastustajaksi saapuu LP Vampula 2. Vampula on jatkosarjan viimeisenä, mutta sijoitusten katsomisesta ei kannata vetää suurempia johtopäätöksiä. Erot ovat pienet kuuden joukkueen ylemmässä jatkosarjassa. Joukkueiden aiempi kohtaaminen tammikuussa päättyi Jymylle tiukasti erin 2-3 vieraskentällä.

Huittinen on tunnettiin pitkään lentopallopiireisssä maajoukkueen veljeskaksikko Oivasten kotipaikkana. Nykyisin Huittisiin voidaan kuitenkin yhdistää myös naislentopallon pääsarjaseura, LP Vampula.

Viime kauden päätteeksi LP Vampula nousi naisten Mestaruusliigaan 1-sarjasta ja seuran toinen naisjoukkue pelaa jo 1-sarjassa. Joukkueet Suomen ylimmillä sarjatasoilla samasta seurasta on hatun noston paikka. Etenkin kun tasoa näyttää löytyvän molemmista joukkueista: jo paikka ylemmässä jatkosarjassa todisti, että Vampulan farmiseura on 1-sarjan kärkijoukkueita. Saman seuran sisältä kahden kovan joukkueen kasaaminen on harvinaista herkkua Suomen lentiskentillä. Jymyn vastustajaksi saapuu siis joukkueista LP Vampula 2.

Vampulalla vahva alkukausi, mutta vaisu alku jatkosarjassa

LP Vampulan naisten liigajoukkue on esittänyt ylimmällä sarjatasolla hyviä otteita, eikä 1-sarjassa takovan kakkosjoukkueen otteet tästä myöskään kalpene. Ylemmän jatkosarjan paikka aukesi lohko 2:sen kakkospaikalta 35 pisteellä. Vampula kukisti kertaalleen lohkonsa päävastustajat HEL Volleyn ja Meston, joten tasaväkisen lohkon olisi voinut voittaa kuka tahansa.

Huittisista ponnistava Vampula oli vahva vierasjoukkue syyskaudella. Se koki vain yhden vierastappion lohkossaan. Sekin kirjattiin kärkijoukkue Mestoa vastaan erin 3-1. Muuten vieraskentiltä joukkue naputti pisteitä tasaiseen tahtiin; kruununa lohkon voittanut HEL Volleyn kaataminen hesalaisten kotisalissa.

Ylemmässä jatkosarjassa tahti on hiipunut tuloksellisesti – toki myös vastus on koventunut. Helppoja pisteitä ei jaeta yhdessäkään ottelussa. Sen tietävät myös nurmolaiset.

Vampula on toistaiseksi lohkon viimeisenä, mutta omaa vielä täydet mahdollisuudet nousta ainakin neljännelle paikalle ennen pudotuspelien alkua. Helppoa iltapuhdetta ei siis kannata odottaa vain sarjataulukon sijoituksia katsomalla.

Nuori – ja ”kokenut” - joukkue

Vampulan joukkue on vielä nuori: pelaajistosta yli puolet pelaa myös A-tyttöjen SM-sarjassa. Alkukauden mainio tulos taululla kuitenkin puhuu puolestaan. Lisäksi ikärakenteeltaan nuori joukkue on jo kovissa peleissä kokemusta keränneitä pelaajia täynnä.

Viime kaudella liigaan nousseesta joukkueesta LP Vampulan 1-sarjajoukkueessa jatkoivat libero Päivi Pohjalainen, keskitorjuja Titta Virtanen, yleispelaaja Anniina Aaltola ja passari Aino Ritala. Mestaruusliigasta LiigaEuran riveistä joukkueen riveihin siirtyivät passari Sanna Niemi, yleispelaaja Sanna Alakulju ja Iida Toivonen.

Vampulan riveissä nähdään myös mahdollisesti pelaajia naisten mestaruusliigajoukkueesta, mikäli vain liigakuviot sen mahdollistavat.

Jymyn ja Vampulan aiempi kohtaaminen oli todella tiukas ja vaiherikas taisto tammikuussa. Nurmolaiset nousivat 2-0-tappioasemasta lopulta riemukkaaseen vierasvoittoon erin 2-3. Huittislaisilla on varmasti enemmän kuin hampaan kolossa tuon tappion johdosta. 

Mitä, missä ja milloin?
Naisten 1-sarjan ylempi jatkosarja
Jymy - LP Vampula
su 8.2. klo 19:00 Nurmohallilla


Teksti: Antti Järvenpää