Tärkeintä ei ole voitto vaan...

16.4.2015

Sunnuntaina NJ Tornadot huoltajineen suuntasi autojen nokat kohti Ylihärmää ja kauden viimeisiä pelejä. 

Kaikkein eniten taisi jännittää valmentajaa. Pelitäpinää sai hieman kasvattaa, kun ensin oli vuorossa tuomarointi. Sitten vihdoin tositoimiin. Vaasalaiset ja Kurikkalaiset veivät voiton, mutta tytöt eivät lannistuneet.

Ruokatauon jälkeen vastassa oli Ylihärmäläisten joukkue. Sitä vastaan käytiin todellinen jännitysnäytelmä, joka päättyi kolmannessa erässä Jymyläisten voittoon! Huikea nousu ja oikea työvoitto! Voi sitä onnistumisen riemua!

Vaikka kaksi viimeistä peliä päättyikin vastustajien voittoon, uskon, että tuo voitettu peli jäi tyttöjen mieleen. Hävittiin tai voitettiin, parhaamme koitettiin, kuului viimeinen huuto viimeisen pelin päätteeksi.

Parhaansa tekeminen ja kaverin kannustaminen antavat hyvät eväät iloiseen pelaamiseen!