Jymyn C-pojat SM-finaaleissa

27.4.2015

Viime viikonloppuna pelattiin C-poikien SM-finaalit Kuortaneella ja mukaan kekkereihin oli murtautunut Jymyn ’vuotta nuorempien’ -01 poikien joukkue.

Realiteetit turnaukselle olivat kaikkien tiedossa rankingsijoituksemme ollessa 12 (kahdentoista joukkueen joukosta) eli viikonlopusta ei ollut muuta kuin voitettavaa. Vastassa olisi vuotta vanhempia joukkueita joita vastaan sekä fysiikka- että kokemusero oli kaikkien tiedossa. Ennakkoluulottomasti lähdettiin ottamaan haaste vastaan.

Alkulohkossamme olivat vastassa NaPa (ranking 4.) ja Vilppulan Tähti (ranking 5.) eli ei ollut arpaonni meille ihan kaikkein paras.

Ensimmäinen peli meni isoa Kuortanehallia ihmetellessä ja NaPan pojat ottivat täysin selvän 2-0 voiton. Kipsissä oltiin mutta ei ihan niin pahassa kuin valmennus ennen peliä pelkäsi. Ajoittain peli kulki ja vähän vastustakin pystyttiin antamaan.

Heti perään alkoi toinen peli Vilppulan Tähteä vastaan. Joukkueemme pääsi todelliseen flow-tilaan ja uskalsi ja jaksoi pelata ennakkoluulotonta peliä heti ottelun alusta lähtien. Koko erä meni meidän hallinnassa ja heikkoja osa-alueita ei löytynyt. Ensimmäisestä erästä voitto meille ja kädet pystyyn ! Toisessa ja kolmannessa erässä Vilppula otti täyden komennon pahentaen syöttöään ja tiivistäen torjuntaansa. 2-1 voitto Vilppulalle.

Pienen tauon jälkeen alkoi ’kuolemanpeli’ eli välierä jossa ratkaistiin sunnuntain pelien kohtalo : voitolla palaamaan sijoista 1-8 ja tappiolla sijoista 9-12. Peli oli Kempeleen Lentopalloa vastaan ja kaikkien toiveet korkealla. Kempele tyrkytti voittoa meille suurella virhemäärällään, mutta voitto ei kelvannut. Tuloksena meiltä turnauksen huonoin peli ja tasan ’väärään paikkaan’. Iso harmitus ja sunnuntaiksi pelaamaan sijoista 9-12. Täytyy kyllä myöntää että sijat 1-8 olisi saattanut olla ’vääryys’ meidän osalta ;).

Sunnuntaina pelit alkoivat aikaisin aamusta ja vastaan asettui Sodankylän Tähtivolley. Ensimmäisessä erässä meiltä hyvää peliä ja niukka tappio. Toisessa erässä iso romahdus ja selkeä tappio 2-0.

Sijoista 11-12 asettuivat pelaamaan siis NJ-01 ja Korian Ponsi. Tässä pelissä homma alkoi taas rullaamaan ja lähes kaikki tuntui onnistuvan: kenttäpuolustuksessa jaksettiin taistella ja helppoja palloja ei kenttään jäänyt. Lisäksi monta vastustajan todella kovaa hyökkäystä saatiin ylös pelattavaksi ja sitä kautta koko joukkueen tekeminen nousi loistavalle tasolle. 2-0 voitto viimeisestä pelistä ja lopullinen sijoituksemme 11. eli yhden parempi kuin rankingimme. Ei paha ;).

Tilastojen valossa vahvuutemme oli nostopeli (olimme turnauksen kolmanneksi paras vastaanottaja joukkue) ja kehitettävää jäi erityisesti suorien virheiden karsimiseen. Hyvillä mielin lähdemme lepoviikon jälkeen kohti Power Cupia ja ensi kautta.

Oikealla ladulla ollaan….!

T VakeT