Jymyn naisilla edessä superkotiviikonloppu

25.11.2015

Kärkinelikon taistelu käy kiivaana tulevana viikonloppuna. Jymy on parhaillaan lohkokärki.
Kärkinelikon taistelu käy kiivaana tulevana viikonloppuna. Jymy on parhaillaan lohkokärki.

1-sarjan kärkinelikko ottaa viikonvaihteessa mittaa toisistaan. Jymy saa vastaansa lauantaina sarjakolmonen Puijon ja sunnuntaina sarjakakkonen Nice Teamin.

Ensiksi Puijo ja sitten Nice Team. Syyskauden Jymyn kotiottelut päättävänä tuplaviikonloppuna haetaan ensimmäisiä askelmerkkejä jo kevään pudotuspeleihin. Viikonlopun otteluiden tulokset vaikuttavat merkittävästi poikkeuksellisen aikaisin - jo tammikuussa - päättyvän runkosarjan sijoituksiin ja täten puolivälieriin muodostuviin ottelupareihin.

Tuplaviikonlopun kotiotteluiden jälkeen Jymyllä on edessä vain yksi runkosarjan kotiottelu vuodenvaihteen jälkeen.

Jymy on pitänyt lohkon kärkipaikkaa hallussaan käytännössä läpi kauden Kuortaneen tehden alle vuorokaudeksi jääneet pikavisiitin piikkipaikalla marraskuun alussa. Sunnuntaina kohdattava Nice Team voi kuitenkin nousta jo lauantaina voittaessaan kaksi peräkkäistä tappiota kokeneen Kuortaneen ohi nurmolaisten. Kolme pistettä perässä tulevat joensuulaiset ovat pelanneet tähän mennessä kaksi ottelua vähemmän kuin Jymy.

Kolmantena oleva Puijo kamppailee niin ikään edelleen lohkovoitosta Jymyn, Nice Teamin ja Kuortaneen (4.) kanssa. Puijo on Nice Teamin tavoin kolme pistettä Jymyä jäljessä ja Kuortane neljä. Koska kaikki kärkijoukkueet kohtaavat toisensa vielä kertaalleen ennen runkosarjan päätöstä, keskinäiset ottelut ratkaisevat, kuka voittaa lohkon. Nämä keskinäiset ottelut koittavat pitkälti tuleva viikonloppuna.

Lauantain vastustaja Puijo taipui Jymylle kauden avausottelussa Kuopiossa selkeä numeroisesti erin 0-3. Tuosta ottelusta Puijo on kuitenkin parantanut merkittävästi otteitaan syksyn pimetessä, mistä kielii upea marraskuun alkupuolella otettu 3-0-kotivoitto Nice Teamistä. Kahdessa edellisessä ottelussaan joukkue ei ole antanut erääkään koville vastustajilleen (Nice Team ja Etta).

Puijo Wolley on asettanut Jymyn tavoin kauden tavoitteekseen liiganousun, ja kokoonpano on myös sen mukainen. Puijon passarina on kymmenen vuoden liigakokemuksen omaava Hanna Anttila. Liigaplokista Puijoon siirtynyt Anttila on voittanut urallaan esimerkiksi kahdesti SM-hopeaa, kerran SM-pronssia ja kertaalleen Suomen Cupin.

Liigaplokista niin ikään Puijon riveihin täksi kaudeksi siirtynyt keskitorjuja Anni Sorvoja voidaan lukea Puijon seuratuimpien pelaajien joukkoon. Myös liigakokemusta omaavat yleispelaaja Sanni Määttä ja nuorten maajoukkuelibero Neea Hoteila ovat vastustajien valmentajien muistiinpanoissa merkittyjä ylösmerkittyjä pelaajia.

Sunnuntain vastustaja Nice Team on pelannut alkukaudesta jopa seurahistoriansa parasta lentopalloa. Ukrainalaiskaksikko Viktoriya Farinyukin ja Olga Uglenkon johdolla joensuulaisjoukkue pieksi Jymyn kotikentällään lokakuussa erin 3-1. Seuran tämän kauden tavoite on asetettu pudotuspeleihin ja pidemmällä tähtäimellä Joensuussa on tarkoitus pelata jonakin päivänä lentopalloliigaa.

Jymy ja Nice Team pelasivat viime kaudella lukuisia viiden erän huippujännittäviä otteluita, mitä voinee odottaa myös tulevasta koitoksesta. Molemmat joukkueet ottelevat myös jo lauantaina, Jymy Puijoa ja Nice Team Kuortanetta vastaan. Kokonaisuudessaan 1-sarjan kärkinelikossa voi täten viikonlopun aikana tapahtua isojakin muutoksia sijoituksissa.

Teksti: Antti Järvenpää

Jymy - Puijo
la 28.11. klo 16:00
Nurmohalilla

Jymy - Nice Team
su 29.11. klo 16:00
Nurmohallilla