Jymyn ja HPK:n paremmuus ratkeaa kolmannessa koitoksessa

4.2.2016

Lotta Harju ja muu nurmolaisjoukkue suuntavat katseensa sunnuntain ratkaisuotteluun.
Lotta Harju ja muu nurmolaisjoukkue suuntavat katseensa sunnuntain ratkaisuotteluun.

Jymyn ja HPK:n välinen 1-sarjan puolivälieräsarja saa ratkaisun tulevana sunnuntaina Nurmohallissa. Jymy taipui keskiviikkona Hämeenlinnassa erin 3-1 (25-23, 15-25, 26-24, 25-21) HPK:lle.

Kolmas kerta toden sanoo. HPK A osoitti hetkittäin jo viime sunnuntaina Nurmohallissa, että se haastaa Jymyn tosissaan 1-sarjan puolivälierissä. Jymyn keskiviikkoinen 3-1-vierastappio ei siksi ollut millään tavoin yllättävä häviö, vaikka vain muutama päivä aiemmin hämeenlinnalaiset kaatuivat selkein 3-0-luvuin lakeuksilla.

Tulevana sunnuntaina ottelusarjan ratkaisuottelussa kaikki on mahdollista. Jymyn on petrattava keskiviikosta, jotta se kykenee lunastamaan paikkansa viimevuotiseen tapaan 1-sarjan välieräpeleihin.

Vaikka Jymy hävisikin keskiviikkona, nurmolaisryhmä on edelleen aikataulussaan ja kiinni tavoitteessaan. Pudotuspelilentopalloon kuuluvat tappiot – usein etenkin vieraskentällä. Nurmohalli ja runsaslukuinen kotiyleisö antavat Jymylle tarvittavaa lisävirtaa, vaikka pelillisesti kolmen pudotuspeliottelun viikko on harvinaisen raskas jokaiselle pelaajalle. Keskiviikkoinen myöhäinen vierasottelu on amatöörisarjassa harvinaista ”herkkua”.

Ottelusarjan ratkaisevat suoritukset tehdään syöttö- ja vastaanottopelissä. Jymy onnistui osa-alueissa paremmin sunnuntain kotiottelussaan ja voitti. Vastaavasti HPK horjutti nurmolaisvastaanottoa keskiviikkona ja samanaikaisesti liberonsa Eveliina Rautiaisen johdolla antoi passari Oona Yli-Pekkalalle huomattavasti paremmat keinot rakentaa hyökkäyspeliä kuin avausottelussa ja voitti.

Kaiken kaikkiaan tuleva 1-sarjaviikonloppu on mielenkiintoinen. Kuortaneen ja Nice Teamin jonkin asteiset yllätysvoitot omien ottelusarjojensa avauspeleissä ja Jymyn keskiviikkoinen tappio luovat oivan jännitysmomentin viikonlopun kierroksille. Yksi niistä on tarjottimella sunnuntai-iltana Nurmossa.

Otteluraportti Jymyn keskiviikon vierasottelusta luettavissa Facebookista: 
https://www.facebook.com/nurmonjymyn1sarja/?fref=ts

Teksti: Antti Järvenpää

Lentopallon naisten 1-sarjan ratkaiseva 3. puolivälieräottelu
Nurmon Jymy – HPK akatemia
su 7.2. klo 18
Nurmohallilla
Valmentajahaastattelut n. 15 min ennen ottelun alkua.