Välierät liikkeelle sunnuntaina Nurmossa

11.2.2016


Lentopallon 1-sarjan välierät alkavat tulevana sunnuntaina Nurmohallissa. Jymy emännöi joensuulaista Nice Teamia ja lähtee ennakkoarvioiden mukaan hienoisena suosikkina välieräsarjaan, jonka voittaja pelaa finaaliotteluiden lisäksi myös kevään liigakarsinnoissa.

Nurmon Jymyn ja Nice Teamin viime kauden lukuisat viiden erän huippujännittävät ottelut eivät jättäneet ketään kylmäksi. Vastaavasti tällä kaudella kumpikin joukkue murskasi vastustajan kotikentällään. Molemmat joukkueet tunnetaan vahvoina kotijoukkueina, joten ottelusarjassa kotietu noussee ratkaisevaan rooliin. Tämä hyödyttää Jymyä. Nurmolaisilla on kotietu.

1-sarjan välierät pelataan täysin niin sanotun pohjoislohkon joukkueiden kesken. Pohjoislohko osoitti karulla tavalla puolivälieräsarjoissa tasonsa, kun etelälohko jäi paikatta välierissä. Nice Team kaatoi LP-Vampulan otteluvoitoin 2-0 ja niin ikään vastaavin luvuin Puijo Euran. Jymy ja Kuortane tarvitsivat kolme ottelua lunastaakseen välieräpaikat. Välierät pelataan jälleen kahdesta voitosta.

Jymyn viime sunnuntain kotiottelu HPK:ta vastaan oli enemmän kuin lupauksia antava. Suoritus oli ehkä kauden ehjin, ja joukkueen hyökkäyspelin sielun, hakkuri Maja Potparan, pelivire on noussut korkealle tasolle alkuvuoden flunssakierteestä jälkeen. Myös muiden jymypelaajien hyökkäyspeli oli uomissaan sunnuntain ratkaisuottelussa, mikä mahdollistaa passari Julia Niemen monipuolisen hyökkäyspelin pyörittämisen myös jatkossa.

Jymyn kannalta laajaa ratkaisuvoimaa myös tarvitaan välieräsarjassa.

– Nice Team on erittäin pitkä ja ulottuva joukkue, jonka vahvuus on torjuntapeli. Meidän on kyettävä rikkomaan vastustajan torjuntatyöskentely nopealla passipelillä, pohtii Jymyn valmentaja Kari Tuomela.

Tuomela luottaa joukkueeseensa täysin. Viimeistään ratkaiseva puolivälieräottelu osoitti Jymy-valmentajalle ja koko joukkueelle, ettei toukokuussa 2015 aloitettu työnteko ole ollut turhaa.

– Jotain on tehty selvästi viimeaikoina oikein. Tämän kaltaisella pelillä etenemme finaaleihin ja liigakarsintoihin, Tuomela uskoo.

Finaalipaikka ja sen myötä tulevat liigakarsinnat olisivat Jymylle seurahistorian ensimmäinen. Viime kaudella tie tyssäsi välierissä kultaisen erän tappioon Helsinki Volleyta vastaan. Liigalentopalloa ei Etelä-Pohjanmaalla seuratasolla ole nähty sitten 2000-luvun alkuvuosien Seinäjoen Tangon jälkeen.

Joensuulaisjoukkue Nice Team pelaa seurahistoriansa ensimmäistä kertaa 1-sarjan välierissä. Viime kaudella joukkue tippui puolivälierissä Jymylle otteluvoitoin 2-0. Mainion alkusyksyn jälkeen joensuulaiset pelasivat vaihdellen alkutalven ja putosivat pohjoislohkon kärkipaikalta kolmanneksi.

Vastustaja rakentaa hyökkäyspeliään ukrainalaiskaksikko Viktoriya Farinyukin ja Olga Uglenkon tehoille, mikä toisaalta avaa paikkoja Nice Teamin muille pelaajille. Erityisvartioinnista huolimatta LP-Vampulan torjunta-puolustuspeli ei saanut ukrainalaiskaksikkoon otetta puolivälierissä. Seuraavaksi on Jymyn vuoro yrittää.

Taktinen syöttöpeli asettunee avainrooliin ottelusarjassa. Sen myötä myös vastaanottopelin tarkkuus on isossa roolissa. Se joukkue on vahvoilla ,joka kykenee vaikeuttamaan vierailijan pelinrakentelua enemmän.

Nice Team saavutti pudotuspelipaikallaan jo kaudelle asetetun tavoitteensa. Välieräpaikka on seuralle jo iso askel kohti pidemmän tähtäimen tavoitetta pelata jonakin päivänä lentopalloliigassa. Varmaa kuitenkin on, että hyvä kausi on kasvattanut joukkueen nälkää ja joensuulaisjoukkue mielii jo tällä kaudella kokeilla Mestaruusliigan häntäpään vauhtia liigakarsinnoissa. Samaan pyrkii myös Jymy ja vielä astetta pidemmälle, liiganousuun.

Ottelusarja alkaa sunnuntaina Nurmossa. Toinen osaottelu pelataan Joensuussa ensi viikon lauantaina ja tarvittaessa kolmas ottelu on heti perään sunnuntaina Jymyn kotiotteluna.


Teksti: Antti Järvenpää