F-pojat elämänsä ensimmäisissä sarjapeleissä

11.12.2016



Lauantaina koettiin Tanelinrannan koululla jännittäviä hetkiä, kun vajaa parikymmentä Jymyn F-poikaa pelasivat kaikki elämänsä ensimmäiset viralliset sarjapelit. Toki monella pojalla jo muutamia otteluita takana, mutta nyt sitten oli oikein "tosi kyseessä". Mukana ryhmässä on kaikkiaan 24 poikaa, joista ihan kaikki eivät vielä paikalle päässeet, mutta kevään aikana on vielä 4 turnausta edessä.

Avausturnaukseen Jymyn neljän joukkueen vieraaksi oli saapunut yhtä monta joukkueellista taidokkaita pelureita Laihialta. Jymyltä pelitaitojaan näyttivät Agents, Chimat, Ninjat ja Starwars. Laihialta matkassa olivat Lujakurret, Lentokurret, Liitokurret sekä Leijukurret. Aamun ja päivän aikana salissa kävi melkoinen vilske ja iloiset pelaajanalut esittivät toinen toistaan hienompia suorituksia. Turnaus oli valmentajien mielestä erittäin tasainen ja päivän aikana oli hienoa huomata, miten peli peliltä monen joukkueen otteet paranivat.

Varsinaisia tuloksia sen kummemmin kuin sarjataulukoitakaan F-nuorissa ei vielä ylläpidetä, mikä on ihan hyvä juttu. Yhteenveto otteluiden kulusta liitteessä.

Pelit jatkuvat Kurikassa Milleniumissa loppiaisena ja Laihialle mennään vastavierailulle tammikuun lopulla.