Härmän Liikenne Jymy-tiimiin

6.3.2017

Tarjouspyyntölomake nyt toiminnassa

Toimitusjohtaja Sami Heinimäki Härmän Liikenteestä suorastaan hykertelee. Yhteistyösopimus Nurmon Jymyn lentopallon kanssa on allekirjoitettu, ja jatkoakin hän uskaltaa jo toivoa.

- Tietenkin me odotamme, että yhteistyö kehittyy ja laajenee koko seuraan, hän myöntää.

Heinimäelle Jymy on kotiseura. Sekä tytär että poika pelaavat Jymyssä, ja Härmän Liikenne on ollut etenkin 2001-syntyinen poikien kantakuski muun muassa Power Cupeissa. Myös muiden yksittäisten joukkueiden kanssa on tehty yhteistyötä.

- Me tuemme useita eri urheilujoukkueita Seinäjoen ja Kauhavan alueella. Lapset ja nuoret ovat meille merkittävä asiakasryhmä, Heinimäki huomauttaa.


Kenen kyytiin?

Heinimäen mielestä kuljetuksissa tärkeintä on turvallisuus. Hän kysyykin vanhemmilta, miettivätkö he, kenen kyytiin lapsensa antavat.

- Alalla on monenlaista yrittäjää. Meidän vahvuutemme on se, että kaikki työntekijät ovat ammattilaisia ja heillä on vakituinen työsuhde. Emme käytä eläkeläiskuljettajia emmekä osa-aikaisia, Heinimäki kertoo.

Myös autoissa on panostettu turvallisuuteen. Turvavyöt löytyvät jokaisesta bussista, ja lapsille ohjeistetaan myös niiden käyttöä.

- Myös langattomat yhteydet ja latauspisteet löytyvät kaikista autoista. Ne ovat nykyisin tärkeitä, Heinimäki naurahtaa.


Powerista aloitetaan

Ensimmäinen sopimus Jymyn lentopallolla ja Härmän liikenteellä koskee ensi kesän Power Cup -kuljetuksia. Bussit kuskaavat jymyläiset Vantaalle kesäkuun toisena viikonloppuna.

Härmän Liikenne tulee näkymään Jymyn toiminnassa. Yrityksen logo painetaan jokaiseen valmentajapaitaan, ja jatkossa 1-sarjojen ottelumainokset pyörivät paikallisliikenteen bussien valomainoksissa otteluviikolla.

Lisätietoa yhteistyöstä löytyy JymyLentiksen verkkosivuilta.

Tästä linkistä tarjouspyyntöön