Jymyn N35 joukkueelle SM-kultaa

2.5.2019


13-14.4.2019 Kausalassa pelattiin N35 naisten Sm-lopputurnaus. Kisoihin osallistui yhdeksän joukkuetta ympäri Suomea. Joukkueissa pelasi useita entisiä maajoukkue -ja liigapelaajia joten pelit olivat kovatasoisia ja pisteistä käytiin tiukkaa taistelua.

Jymyn joukkueessa oli Nurmon omia kasvatteja ja muutama vieraileva tähti. Passarina joukkueessa oli eniten liigapelejä Suomessa pelannut Maria "Mantu" Tuominen jolla tuli täyteen tällä kaudella Orpon paidassa 571 liigapeliä. Joukkueessa mukana oli Sanna Yli-Hirvelä, Krista Keski-Koukkari, Jutta Miilumäki, Sonja Kallionsivu, Tanja Eteläaho, Minna Sikiö ja Mari Kivilahti.

Alkusarjassa lauantaina vastaan asettui Kausalan Yritys, Someron Pallo ja Hongiston Tarmo. Näissä peleissä joukkue haki vielä lopullisia pelipaikkoja ja pelitapaa. Lopulliseksi pelitavaksi muotoutui Putouksesta tutun Pentti Olavi Liitikon mukaan se, että raja oli välillä kokonaan auki ja välillä ehdottomasti kiinni ja toisinaan pikkusen auki ja pikkusen kiinni. Alkusarjan pelien jälkeen kokeneista pelaajista muodostunut joukkue ansaitsi paikan kuuden parhaan joukkoon. 

Sunnuntai oli Jymyn naisille voitokas päivä. Jatkosarjassa vastaan asettui Aitolahden Riento ja viime vuoden suomenmestari Tapanilan Erä. Molemmat pelit olivat tiukkoja ja peleissä nähtiin pitkiä palloralleja. Jymy ratkaisi pelit olemalla vahvempi erien lopuissa ja pelaamalla yhtenäistä joukkuepeliä. Voittojen myötä Jymy raivasi tiensä finaliin. 

Finaalissa vastaan asettui Naarasleijonat Helsingistä. Erä lähti hyvin käyntiin Tanjan syöttävuorolla ja äkkiä tilanne olikin jo 7-0. Tämän jälkeen Jymylle tuli synkkä hetki ja erän loppua kohden pistetilanne kääntyi Nalen eduksi 18-22. Tälläkin kertaa  Jymy oli vahva erän lopussa ja voitti erän lopulta 25-23. Toista erää pelattiin tasaisesti puoleen väliin asti. Jymyn peli oli vapautunutta ja erässä nähtiin useita hienoja suorituksia. Sitten syöttämään asteli Jutta ja pahojen syöttöjen siivittämänä Jymy otti itselleen useamman pisteen johtoaseman. Erä päättyi Minnan hienoon kolmen metrin hyökkäykseen ja Jymyn voittotanssi pääsi valloilleen.