M2: NJ-Särkät 4.10.

   Kokemuksia M2-joukkueelle ekasta sarjapelistä.

 

Sunnuntaina alkoi Jymyn M2:n osalta sarjapelit. Nurmon yläasteelle vieraaksi saapui Särkät Volley. Sali oli jo esilämmitetty, kun Jymyn N2 oli pelannut samana päivänä pelinsä. Kolmessa vartissa kuulemma Jymyn naiset olivat hoitaneet voiton.
Särkät Volley oli ennakkoarvioiden perusteella sarjan kovempia joukkueita. Nimilistalla oli sellaisia, jotka olivat mukana Särkkien 1-sarjan ringissä 2013-14, kun nousu liigaan tapahtui. Kovaa vastusta siis tiedossa. Jymyllä oli vain 7 miestä (nuorta ja erittäin nuorta) pelissä eli ei ollut juurikaan miettimistä peluutuksessa.
Eka erä alkoi takkuisasti. Virheitä tuli runsaasti, toki vastustajallakin osansa. "Metro" pyysi aikalisää 7-12 ja vähän myöhemmin 8-17 tilanteessa. Lopussa saatiin paremmin juonesta kiinni. Särkät tekivät vaaditut 8 pistettä, mutta Jymy seurasi 10:llä pisteellä. Erä 18-25.
Toinen erä alkoi myös nihkeästi ja tilanteessa 3-6 Metro otti hyvän aikalisän: "oman pisteen" jälkeen pojat kuroi eron kiinni ja tilanteessa 11-10 puolestaan Särkät ottivat ensimmäisen aikalisänsä. Kokeneemman joukkueen aikalisä on näköjään tehokkaampi: hetken mentiin tasatahtiin, mutta lopussa Särkät kaasutteli 17-25 voittoon.
Kolmas erä näytti lupaavalta. 3-0 tilanteessa Särkkien aikalisä. Se oli taas tehokas: he tekivät putkeen 5 pistettä ja sitten taas meidän aikalisä. Sen jälkeen oli tasaisempaa. 14-18 tilanteessa toinen aikalisä; "ei tämä vielä ole paha, pää pystyyn". Ei auttanut: 15-25 päättyi viimeinen erä... Noh, saatiin sentään yli tunti (1:01) kulumaan aikaa tähän ;-)
Tuntemus oli sellainen, että parempaa peliä saatiin aikaseksi toisessa ja kolmannessa erässä, mutta se ei vain näkynyt eräpisteissä. Särkät saivat oman vahvan rutiininsa kuntoon ja meillä ailahtelut otteissa jatkuivat, varsinkin erien lopussa.
Erään lehtiartikkelin mukaan Särkillä "entiset juniorit pelaavat yhä yhdessä". Kts. https://m.facebook.com/sarkatvolley/photos/a.144881232377623.1073741829.139129172952829/399655956900148/?type=3&source=48 Jymyllä tilanne on se, että eräät nykyiset juniorit pelasivat nyt yhdessä. Seuraavassa pelissä osa junioreista todennäköisesti vaihtuu toisiksi junioreiksi. Nämä pelit kovia joukkueita vastaan ovat myös hyviä kasvun paikkoja nuorille miehenplantuille.  

/MVa